Tuotantotyöntekijöitä puualalle

Haussa omatoimisia sekä loistavan asenteen omaavia PUUALAN TUOTANTOTYÖNTEKIJÖITÄ yhteistyökumppanillemme Haukiputaalle kauden 2020 ajalle!

---------- 

Tarkempi info työtehtävistä:

Tässä työssä tehtäväsi koostuvat monipuolisista puualan koontitehtävistä, jotka sisältävät mm. kuormalavojen sekä kaapelikelojen kokoamista. Tuotanto on osittain automatisoitua, mutta työssäsi pääset hyödyntämään myös kädentaitojasi. Siksipä toivoisimme, että naulapyssy ja vasara pysyvät käsissäsi eivätkä ole sinulle täysin vieraita esineitä.

Työpaikka sijaitsee Haukiputaalla hyvien kulkuyhteyksien päässä. Työtä tehdään pääosin päivävuorossa maanantaista perjantaihin, mutta myös iltavuorotyö on mahdollinen, joten sinulla tulisi olla valmius 2-vuorotyöhön. Työ on luonteeltaan fyysistä, joten jaksamisen kannalta peruskunnon on oltava kunnossa. 

----------

Mitä etsimme:

Haemme asenteellisia, vastuullisia sekä ahkeria tekijöitä, keneltä löytyy intoa uuden oppimiseen. Mikäli sinulla on aikasempaa kokemusta tuotannon- tai rakennuspuolen tehtävistä, katsomme sen eduksesi. Tärkeintä työssä onnistumiseksi on kuitenkin työhön tarttuva asenne. 

Mikäli sinulla on motivaatio kohdillaan sekä rutiininomainen työ on sinulle mielekästä, olet etsimämme henkilö! Arvostamme työnhakijoissa vastuuntuntoisuutta sekä aitoa tekemisen meininkiä. 

Odotamme työnhakijoilta:

- Reipasta ja rehtiä asennetta työtä kohtaan

- Hyvää fyysistä kuntoa

- Huolellisuutta ja täsmällisyyttä

- Sitoutuneisuutta sekä tunnollisuutta

- Katsomme trukinajotaidon eduksesi

---------- 

Mitä tarjoamme:

Tarjoamme sinulle aktiivisen työnkuvan, jossa pääset näkemään kädenjälkesi. Lisäksi pääset osaksi huumorintajuista ja tekevää työporukkaa. 

Tarjoamme työtä niin lyhempiin kuin pidempiinkin pätkiin, joten ilmoitathan hakemuksessasi milloin voisit aloittaa ja mihin asti voisit työskennellä. Työt alkavat porrastetusti kevään 2020 aikana ja kestävät parhaimmillaan vuoden loppuun saakka sesongista riippuen. 

Tarjoamme työtä niin opiskelijoille kesän ajalle, kuin pidempiaikaista työtä etsiville. Joten ei muuta kuin hakemusta tulemaan!

Palkka: TES/Sopimuksen mukaan.

---------- 


Miten haet työpaikkaa ja hakuaika: 

Me haluamme sinut töihin, jätä hakemuksesi ohessa olevasta hakulinkistä.
Täytä lomakkeen tiedot ja liitä CV:si tai muita dokumentteja lomakkeen pohjalle.

Hakuaika päättyy 31.3.2020. Älä kuitenkaan aikaile hakemuksen jättämisessä, sillä nopeat syövät hitaat ja aloitamme haastattelut jo hakuaikana!

----------


Lisätiedot ja yhteystiedot: 
Mikäli haluat tiedustella lisää, olethan rohkeasti yhteydessä.

Lotta Vuorma
Henkilöstökonsultti
Eezy Henkilöstöpalvelut
040 0796 860
lotta.vuorma(at)eezy.fi

www.eezy.fi 

Hae työpaikkaa