Ilon kautta töihin.

7.11.2017

Smilen yhteyspäällikkö Juuso Akkanen teki paluun Joensuun Jokipoikien ärjypaitaan Mestikseen lokakuun 2017 viimeisen viikon otteluiden ajaksi.

Puolustaja Juuso Akkanen teki paluun Joensuun Jokipoikien ärjypaitaan lokakuun 2017 viimeisen viikon otteluiden ajaksi. Lauantain 28.10.2017 kotiottelussa IPK:ta vastaan Akkanen sai urallaan 500 pelattua Mestis-ottelua täyteen, ja on samalla ensimmäinen pelaaja, joka yltää tuohon saavutukseen Jokipoikien paidassa.

Juuso Akkanen, 34, on joensuulaisille erittäin tuttu mies jo pitkältä ajalta. Puolustajana pitkän uran tehtaillut Rauman Lukon kasvatti saapui kaupunkiin ensimmäistä kertaa loppuvuodesta 2005. Noista päivistä saakka hän on pelannut Jokipojissa kaikkiaan seitsemällä eri kaudella vuosina 2005-2009, 2010-2011 sekä 2015-2017. Ärjypaidassa mies saavutti hopeaa keväällä 2009 sekä pronssia keväällä 2016.

Joensuun vuosiensa välissä Akkanen pelasi liigaa Tampereen Ilveksessä sekä neljä kautta Mikkelin Jukureissa, jossa hän saavutti kaksi Mestiksen mestaruutta.

Pelaamassaan 498 Mestis-pelissä Akkanen on tehnyt 28 maalia ja ansainnut 64 syöttöpistettä. Tasaisen varmaa työtä alakerran jykevänä vartijana tehneen miehen plus-miinus-tilasto on ennen viimeistä Mestis-visiittiä komeasti lukemissa +68. Nyt Akkanen tekee siis vielä kerran paluun pelikentille, jotta upea ura saa arvoisensa päätöksen 500 ottelun rajapyykin ylityksen myötä. Kaukaloon Akkanen hyppäsi innosta puhkuen.

– On hienoa päästä pelaamaan ja saada tuo rajapyykki täyteen, Akkanen iloitsi ennen pelejä ja rajapyykkiä.

– Samalla täytyy lausua kiitokset Jokipojille, että joukkue antoi minulle mahdollisuuden tähän saavutukseen. Joensuussa peliura Mestiksessä pyörähti oikeastaan kunnolla käyntiin, ja Jokipoikiin liittyy erittäin paljon hienoja muistoja. Nyt olemme perheen kanssa kotiutuneet Joensuuhun, ja tietyllä tavalla ympyrä saadaan nyt sulkeutumaan. On hienoa saada päättää ura näissä merkeissä, mies jatkaa.

Akkanen aloitti syksyllä siviilityöt yhteyspäällikkönä Smile Henkilöstöpalveluissa. Samalla hän on ottanut vastaan aivan uudenlaisen haasteen, kun mies toimii Jokipoikien C03-joukkueen valmentajana.

– Tuntui siltä, että on turha heittää pois omalla peliuralla opittuja asioita, ja toivon, että pystyn niitä opettamaan oman kaupungin junioreille. Vedän pojille harjoituksia 3-5 iltana viikossa, ja valmennustyö kiinnostaa jatkossa muutenkin paljon, Akkanen kertoo.

Juuso Akkanen nähtiin Jokipoikien pakistossa perjantaina 26.10. Iisalmessa IPK:n vieraana sekä lauantaina 27.10. kotihallissa Mehtimäellä. Ottelussa Jokipojat – IPK Akkasen palkitsemisseremonia nähtiin ennen avausvihellystä.

– Tulee varmasti upea ilta. Toivottavasti mahdollisimman moni Jokipoikia näiden vuosien varrella kannustanut saapuu paikalle, Akkanen päättää ennen uran päätösotteluita.

Smile Henkilöstöpalvelut onnittelee Juuso Akkasta sekä Joensuun Jokipoikia pitkästä yhteistyöstään urheilun saralla.