Ilon kautta töihin.

24.7.2017

Jape Kivimäki siirtyy uusiin tehtäviin Smileltä – uudet tuulet odottavat

Jape Kivimäki siirtyy uusiin tehtäviin Smileltä – uudet tuulet odottavat

 

TIEDOTE
24.7.2017

Smilen Tapahtuma-, Promootio- ja Festivaalitoimintaa vetänyt Jarno ”Jape” Kivimäki siirtyy uusiin tehtäviin Smilen ulkopuolelle.
Siirtyminen uudelle uralle ja uusiin tuuliin tapahtuu Smilen ja Japen välillä hyvässä hengessä.

Jape on toiminut Smilen palveluksessa maaliskuusta 2012 lähtien ja hän on ollut erittäin vahvasti luomassa Smilen mainetta ravintola-alan luotettavana erikoisosaajana.

Jape jää viettämään kesälomaansa Smilellä elokuun alussa 7.8. ja lopettaa uransa Smilellä sen päätyttyä. Ennen Smile-uransa päätöstä Jape antaa täyden tiedon ja tuen hänen tehtävistään vastuun ottaville henkilöille, joista tiedotamme myöhemmin.

Smilen terveiset Japelle:

Jape on nauttinut meillä Smilellä sisäisesti kovaa arvostusta ihmisenä ja työntekijänä, mikä takaa molemmille osapuolille hyvät lähtökohdat myös tulevaisuuteen – omille poluille.

Olemme haikeita Japen päätöksestä, mutta samalla haluamme korostaa, että olemme ylpeitä, että Jape pääsee jatkossa toteuttamaan itseään työelämässä sellaisessa tehtävässä, minne haluaa uraansa suunnata. Toivotamme Japelle vilpittömästi onnea uusiin haasteisiin!

Ja kuka tietää, ehkä tiemme vielä kohtaavat!

Kiitämme suuresti Japen panoksesta Smilen historiassa ja kasvun saralla menneinä vuosina.

Jape Kivimäki tiedottaa itse tulevista urakuvioistaan, kun sen aika on.

Tapahtumavastaava Japen terveiset kaikille smileläisille:

Suuret kiitokset kaikille työkavereille ja työntekijöille menneistä vuosista sekä matkasta Smilellä.

Matka jatkuu ja uudet kuviot sekä haasteet ovat nyt edessä.

Matka yhdessä on ollut palkitseva ja meitä kaikkia varmasti opettava. Monien haasteiden, niiden ylittämisten ja onnistumisten myötä haluan toivottaa kaikille hyvää kesää ja menestystä jokaiselle omalla urallaan sekä elämässä.

Tulevat tapahtumat:

Smilen kautta toimivat tapahtumat ja Japen vastuulla olevat asiakkuudet tullaan hoitamaan normaalisti.

Vastuualueita siirretään tässä vaiheessa aluepäälliköille ja kiinnitämme jokaiseen tapahtumaan sekä asiakkuuteen oman vastuuhenkilön, jotta voimme varmistua jokaisen tapahtuman ja asiakkaan palvelun hoitamisen laadukkaasti henkilöstön osalta.

Japen puhelinnumero (0400213444) ja sähköposti (jape@smilepalvelut.fi) tulevat säilymään jatkossakin Smilellä ja ne ohjataan vastuussa oleville henkilöille Japen jäädessä lomalle ja sivuun, jotta tieto saavuttaa asianosaiset.

Lisätiedot:

Toimialajohtaja, Horeca ja Tapahtumat, Jimi Helin, 040 526 4840

Aluepäällikkö, Horeca, Smile Länsi, Henna Kauppinen, 050 573 6522

Toimitusjohtaja, Smile Henkilöstöpalvelut, Sami Asikainen, 040 700 9915

Smile. Ilon kautta töihin.